Aikuisten peruskurssi

Aikuisten peruskurssit järjestetään tavallisesti Syyskaudella. Kevätkaudellakin on mahdollista aloittaa ilmoittautumalla aikuisten ryhmään Mukaan pääsee silti aina pitkin vuotta. Peruskurssi päättyy keltaisen vyön kokeeseen. Perusteet harjoitellaan oman ryhmän kanssa sekä osana aikuisten harjoitteluryhmää, jossa on mukana aloittelijoista pidemmälle ehtineisiin. Kuntojudo-/aikuisten judoharjoitukset pidetään tiistaisin ja torstaisin. Katso tarkemmat ajat harjoitusajat -osiosta.

Miten mukaan?

Parhaiten mukaan pääsee tulemalla Urheilutalon tatamille harjoituksiin. Täytä lyhyt ALOITA JUDO -ilmoittautuminen tai pistä vaikka viestiä ryhmän vastaavalle ennen tuloasi. Mukaan tarvitset verryttelyhousut ja T-paidan. Parin kerran kokeilu ei maksa mitään. Jos kiinnostut lajista, niin pyydä ohjaajalta jäsentietolomake täytettäväksi.

Entäs kun minulla on huono kunto?

Siksi juuri tatamille tullaankin; nostamaan ja kehittämään kuntoa, liikekoordinaatiota ja tekniikka. Harjoitellessasi huomaat kunnon kohoavan. Alku on aina opettelua, mutta siitä se lähtee.

"Eikös judo pidä aloittaa junnuna. Aikuisiällä olet jo myöhässä?"

Outo ja tiukassa elävä väärä olettamus/käsitys. Toki jos tavoittelet kansainvälistä kilpauraa judokana olisi hyvä, jos judopolkusi olisi alkanut jo junnuiässä.

Meidän seurassa on paljon aikuisiällä aloittaneita, joista osa käy aktiivisesti myös kilpailemassa. Eli hyvin ehdit lajiin mukaan myös aikuisiällä.

"Siellä on paljon pidemmälle ehtineitä, jotka selättävät ja laittavat nippuun!"

Oma ego jätetään aina tatamin ulkopuolelle. Pidemmälle ehtinyt judoka treenaa aina parinsa koko- ja taitotason mukaan, jottei vaaratilanteita pääsisi syntymään. kukaan ei laske tai seuraa harjoituksissa kenenkään onnistumisa/epäonnistumisia. Olet treenamassa ja kehittämässä itsesäsi hyvässä seurassa osaavien tyyppien kanssa. 

"Kaikki pidemmälle ehtineet ovat olleet aikanaan aloittelijoita"

Mitenkäs tuo vakuutuspuoli?

Se on kunnossa jäsenmaksun maksettuasi. Judo on turvallinen laji (ju-do = pehmeä tie), mutta kyse on kamppailu-urheilulajista, joten vahinkoja voi syntyä, mutta kokeneet vetäjät pitävät huolen siitä, että harjoittelu on mahdollisimman turvallista. Lähdetään aina rauhallisesti liikkeelle.

Judossa Kamppailu-urheiluvakuutus sisältyy kurssimaksuun. Täten voit huoletta harjoitella omien kykyjesi mukaan.

 

Mistä judopuku?

Judopuku (judogi) kannattaa hankkia mahdollisimman nopeasti aloittamisen jälkeen, koska tällöin harjoittelusta saa parhaan hyödyn irti. Judoseuraltamme saat hankittua sopivan kokoisen valkoisen kurssipuvun ja valkoisen vyön. Kurssipuku maksaa noin 50-70 euroa. Puku kestää kovaakin käyttöä.

Mitä kurssi maksaa?

Syyskauden- tai kevätkauden harjoittelumaksu + Judoliiton vakuutuksellinen lisenssi Katso hinnasto 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.