Kilpaileminen

Kilpajudo

Monet harrastavat judoa kuntoilumielessä, mutta kilpailuihin osallistumalla voi parhaiten sisäistää lajin luonteen ja testata oman tekniikkansa toimivuuden. Jigoro Kanon (judon perustaja) mielestä kilpailujen voittaminen ei kuitenkaan ollut itsetarkoitus, vaan yksi teknisen taidon ja mielen hallitsemisen mittapuu.

Judo-ottelussa pyrkimyksenä on heittää vastustaja selälleen mahdollisimman suurella voimalla. Täydellisesti onnistunut heitto päättää ottelun ipponiin. Ottelun voi ratkaista myös kuristamalla tai tekemällä käsilukon, jolloin vastustaja antautuu. Myös 20 sekuntia kestänyt hallinta matossa tuo voiton. Lyhemmän aikaa kestäneet sidonnat ja osittain onnistuneet heitot tuovat pisteitä (Wasari), joilla ottelu ratkaistaan ellei kumpikaan ottelijoista saa ipponia.

Judokilpailuissa on omat sarjat tytöille, pojille, naisille, miehille ja senioreille. Kilpailijat kamppailevat omissa painoluokissaan ja juniorit on jaettu painoluokkien lisäksi omiin ikäluokkiinsa. Kilpailutoiminta on vilkasta ja kattaa koko Suomen. Tyypillisessä judokilpailussa on satoja osanottajia ja sarjoja jokaiselle. Kilpaileva judoka voi asettaa tavoitteensa myös ulkomaille ja aina olympiamitaleille saakka. Mestarilta vaaditaan hyvää tekniikkaa, fysiikkaa ja henkistä kanttia.

Judossa järjestetään myös katakilpailuja, joissa esitellään ja arvostellaan muodollisia liikesarjoja. Katassa voi harjoitella turvallisesti myös vaarallisempia ja kilpailuissa kiellettyjä liikkeitä, kuten lyöntejä, potkuja ja polvilukkoja.

 

Lisäinfoa

Fudoshin salikisa ohje: Judo-ottelun pisteet ja varoitukset pikaopas 2022

IJF ottelusääntöjen uudistuksia 2022 -2024

Muutoksia Judoliiton kilpailumääräykset 2022 suurimmat muutokset 

Judoliiton kilpailumääräykset 2022 (kokonaan)

 

 

 

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.