Muksujudo

Muksujudo n. 4-6 v.

Aivan pienimmät opettelevat judoa luonnollisesti leikin varjolla. Tärkeää on myös opetella käytöstapoja ja ennen kaikkea toisen kunnioittamisen periaatetta.

Muksujudon lähtökohtana on lapsen monipuolisen liikunnan tukeminen. Muksujudossa opetellaan myös judollisia taitoja, kuten vastustajan hallitsemista matossa, kaatumista ja heittoja. Kun lapsi oppii jo pienenä tuntemaan kehonsa ja hallitsemaan sitä paremmin, hänellä on iän myötä paremmat edellytykset omaksua vaikeatkin judotekniikat niin, että ne ovat luontevia.

Judon avulla lapsi oppii kunnioittamaan muita ja toimimaan niin parin kanssa kuin ryhmässäkin. Jokainen judossa käyvä toimii yhteisesti sovittujen käyttäytymissääntöjen mukaisesti. Itsensä hallitseva ja judon periaatteet sisäistänyt lapsi on henkisesti ja fyysisesti vahvempi myös judotatamin ulkopuolella.