Nuorten peruskurssi

 

Nuoria otetaan mukaan judoon syyskuussa ja tammikuussa. Perusteet harjoitellaan ensin hyvin, kuten kaatuminen ja judoetiketti. Nuorten judo sisältää paljon liikkumista hyppelyä, lihaskoordinaatiota ja tasapainoilua, jotka ovat nuoren lihaksistolle ja motoriikan kehittymiselle hyödyllisiä. Lisäksi mukana on erilaisia paini-, nuju- ja hippaharjoitteita, jotka kehittävät nuoren kuntoa sekä kehittävät ns. kamppailijan silmää. Lisäksi tutustutaan judon perustekiikoihin kuten heittoihin ja sidontoihin huolellisesti. Junioreiden kanssa ei käydä läpi vielä kuristuksia ja käsilukkoja.

Miten mukaan?

Parhaiten mukaan pääsee tulemalla Urheilutalon tatamille harjoituksiin. Täytä ALOITA JUDO -lomake tai pistä viestiä vastaavalle ohjaajalle. Mukaan tarvitset verryttelyhousut ja T-paidan. Parin kerran kokeilu ei maksa mitään. Jos kiinnostut lajista, niin pyydä ohjaajalta lisätietoja harrastuksen aloittamisesta. 

Junioreiden alkeiskurssin ohjaajan yhteystiedot: kts. yhteystiedot -sivu

Tekeekö kamppailu-urheilu lapsesta agressiivisen?

Judon tehtävä on kehittää kehoa ja mieltä tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Kamppailu-urheilu kehittää lapsen psyykettä positiivisesti. Lapsi/nuori oppii arvostamaan toisia ihmisiä (Judossa on tarkka etiketti vastustajan kunnioittamiseen) ja kontrolloimaan omia tunteitaan. Lisäksi nuori oppii, että judoa harjoitetaan vain tatamilla, ei koulun pihalla. Tatamilla nujuaminen kavereiden kanssa purkaa mahdollisia paineita hyvällä tavalla oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen.

Mitenkäs tuo vakuutuspuoli?

Se on kunnossa jäsenmaksun maksettuasi. Judo on turvallinen laji (ju-do = pehmeä tie), mutta kyse on kamppailu-urheilulajista, joten vahinkoja voi syntyä. Kokeneet vetäjät pitävät kuitenkin huolen siitä, että harjoittelu on mahdollisimman turvallista. Lähdetään aina rauhallisesti liikkeelle.

Yleisimpiä pienvammoja lapsilla yleensä ovat ihonirhaumat, raapaleet ja kynnen lohkeilut, mitkä yleensä vältetään etukäteen kynsien leikkaamisella. Lisäksi pienet mustelmat kuuluvat lajiin ja karaisevat mieltä.

Judossa Kamppailu-urheiluvakuutus sisältyy kurssimaksuun. Täten voit huoletta harjoitella omien kykyjesi mukaan.

 

Mistä judopuku?

Judopuku (judogi) kannattaa hankkia mahdollisimman nopeasti aloittamisen jälkeen, koska tällöin harjoittelusta saa parhaan hyödyn irti. Judoseuraltamme saat hankittua sopivan kokoisen valkoisen kurssipuvun ja valkoisen vyön. Kurssipuku maksaa noin 50-70 euroa. Puku kestää kovaakin käyttöä.

Mitä kurssi maksaa?

Syys- tai kevätkauden jäsenyys + Judoliiton vakuutuksellinen lisenssi Hinnasto

Vakuutus kattaa harjoittelun aina vuodeksi kerrallaan. alkaen aina elokuusta päättyen heinäkuuhun.